| Nimi: Rutaz |
08.05.2010 12:05 |
Tulin tänään aikaisin tallille, kun kuulin, että jollekkin hevoselle on tapahtunut jotain. Piti tulla nopeasti Vaakun luo, ettei sille käy mitään. Kuljin sinne nopeinta tietä ja olin iloinen, kun sille ei ollut tapahtunut mitään, käytin sen vielä varmuuden vuoksi eläinläälärissä. Asensin tallille valvontakamerat turvallisuuden vuoksi. Myöhemmin ruokin vaakun ja annoin sen olla omassa rauhassa sillä välin kun vaihdoin vesiä muihin karsinoihin. Kun olin vaihtanut kaikkien vedet, menin putsaamaan Vaakun kamoja.
Oli kulunut 30 minuuttia ja menin laittamaan Vaakulle suitset ja satulan, menin Vaakun kanssa kentälle ja hyppäsin esteitä. Vaakulle tapahtui juuri ennen estettä jotain, kun se ei suostunut hyppäämään sitä. Menin nopeasti alas Vaakun selästä ja tarkistin sen kaviot, huomasin että vika ei ollutkaan Vaakussa vaan esteessä. Esteen päällä oli lintuja, Vaakku ei suostunut hyppäämään lintujen yli, joten menimme maastoon, näimme siellä paljon erilaisia lintuja.
Myöhemmin menimme pois maastosta ja otin Vaakulta suitset ja satulan pois. Harjasin sen ja putsasin kaviot, Vaakun kavio oli lohjennut ja soitin sepälle, että voisiko hän tulla katsomaan Vaakun kaviota mahdollisimman pian, ja hän tuli niin nopeasti kuin pääsi. Vaakun kavio piti tutkia tarkkaan ja kaikkiin vaihdettiin kengät. Kiitin seppää ja hän lähti. Annoin Vaakulle heinää ja vaihdn senkin veden. Oli jo myöhä ja minun piti mennä kotiin iltapalalle ja nukkumaan. Moikka ! |
|
| Nimi: Veera |
08.05.2010 11:53 |
| voinko alkaa hoitamaan mixua? se on aikas söpö? |
Vastaus:
voit, saat aluksi 250 taatelia ja kamat+ensiapu. Voit ostaa kaupasta kaiken muun. |
|
| Kevät alennus kaikista tuotteista -50%,kannattaa huolehtia hevosista ! |
|
Ystävänpäivä alennus kaikista tuotteista -60%, harvoin saa edes näin paljon !!! Kannattaa tulla ostamaan kaikkea, nyt kun on mahdollista saada halvalla, ale loppuu 27.2.2010 !
Eli sinulle voi tulla kiire ja et saakkaan alennusta !! Eli tulkaapas jo ostamaan tarvikkeita !! |
|
| Oikein mahtavat sivut! Toivottavasti kaikki muutkin ovat samaa mieltä siitä. :D:D |
|
|
|